Näin tehtiin SYDÄNMAA

Lauantai 30.9.2023 - Jesse Kallioinen


Sydänmaa - Nordic Artmedia Oy

Mikä on Uneton48 docs? Kilpailun ideana on tuottaa alusta loppuun audiovisuaalinen, maksimissaan viiden minuutin mittainen teos, vain 48 tunnin aikana. Kilpailun nimi on Uneton48, ehkä siksi, että aikaa nukkumiselle ei kovin paljoa jää. Uneton48 docs on perinteisen Uneton48- lyhytelokuvakilpailun dokumenttiversio, jossa kilpailijat tekevät dokumentteja arvotuista aiheista. 

Suora lainaus sivulta Uneton48.com

Jokaiselle työryhmälle arvotaan teema, jota maksimiltaan 5 minuuttia pitkän dokumentaarisen elokuvan tulee myötäillä.

Sydänmaa?

Arvottu teemamme oli Rakkautta, ja pakollinen elementti Tauko. Aluksi emme keksineet juuri mitään ideoita, mistä saisimme näihin teemoihin sopivan teoksen. Minä (kirjoittaja Jesse Kallioinen) tykkään tehdä toiminnallisia ja hyvin elokuvallisia videoita. Kun aiheena on rakkautta, niin toiminta ja elokuvallisuus tuntuivat kaukaiselta asialta.

Hetken asiaa pohdittuamme, keksimme tehdä dokumenttielokuvan ihmisen suhteesta luontoon. Tarkemmin sanoen, eri ikäisten ihmisten suhteesta luontoon. Elokuvan nimeksi tuli Sydänmaa. 

8.9.2023 Perjantai

18.50

Avajaistapahtuman striimaus alkoi 18.15. Muistin alkamisajan tuntia myöhemmäksi, joten 18.50 päätin käydä katsomassa olisiko striimi jo avattu odotustilaan. Siellähän se pyöri jo täydessä vauhdissa ja minulla oli työpäivä vielä kesken..

19.20

Kilpailuun käytettävää aikaa kulunut 20 minuuttia ja aloimme ideoimaan. Kuten aiemmin jo kirjoitin, päädyimme aiheeseen, joka käsittelee eri ikäisten ihmisten suhdetta luontoon. Päätökseen vaikutti menneen kesän työni, taimien istuttaminen. Olen kuvannut todella paljon luontoa, sekä istutustyötä töideni ohessa. Tästä esimerkkinä Sydänmaa-elokuvan alussa nähtävä ensimmäinen kohtaus, jossa kävelen hakkuuaukolla kohti auringonlaskua, jolloin muodustuu dramattinen silhuetti taustaa vasten.

Perjantai ilta/yö

Toisin kuin aikaisemmassa Uneton48 kilpailussa, emme lähteneet heti perjantaina kuvaamaan mitään . Sen sijaan ideoimme elokuvan yksityiskohtia. Mietimme haastateltavia henkilöitä, elokuvan punaista lankaa ja mihin kysymykseen elokuva vastaa. Minkä viestin haluamme antaa katsojalle?

Illalla muu tiimi jatkoi ideointia. Minä suuntasin editoimaan olemassa olevista videoista elokuvan alussa nähtävät muutamat kohtaukset.

Aiheen keksittyämme tiesin heti, millä videolla teos alkaa. Tämä video on pakattu täyteen elokuvallisuutta, josta tykkään ja uskoin sen herättävän myös katsojassa tunnetta.

Tarkoitan aikaisemmin mainitsemaani kohtausta auringonlaskusta ja metsurin silhuetista.

En välttämättä tiedä kuvatessa, miksi kuvaan juuri tämän klipin. Useasti totean vain, että hienolta näyttää ja kai tätä jossain voi käyttää. Samoin kävi elokuvan alun editoinnissa. Kun luo upean aloituksen, se asettaa alitajuntani tekemään jotain siihen sopivaa sisältöä, tässä tapauksessa lauantaina ja sunnuntaina.

Lauantai aamu

Kuka kameran eteen? Tiimimme koostuu kuudesta henkilöstä. Siskoistani Aadasta ja Ronjasta, vanhemmistani Noorasta ja Kimmosta, sekä tyttöystävästäni Vilmasta.

Ronja ja Aada eivät ehtineet kameran eteen antamaan haastatteluja. Lisäksi halusimme videolle hiukan tiimin ulkopuolista väkeä, jotta aitous säilyy.

Kun haastateltavat eivät ole ideoineet elokuvaa, he eivät voi puhua tarinan puolesta, vaan kertovat omista kokemuksistaan ja vastaavat kysymykseemme: Mitä luonto merkitsee sinulle?

Päädyimme ratkaisuun, jossa minä, Vilma ja Noora kerromme kameralle omista kokemuksistamme metsästä ja luonnosta. Tiimin ulkopuolelta haastateltaviksi valikoituivat Vilman vaari Anssi, lasten näkemyksen elokuvaan toivat kaverukset Jenny ja Malla. Isot kiitokset heille!

Lauantai aamupäivä

Kuvattavaa tällä kertaa oli todella vähän suhteessa edelliseen Uneton48 kilpailuumme. Viisi haastattelua, sekä kuvamateriaalia sienestämisestä ja marjastamisesta. Ensimmäinen pysähdyksemme oli Luopioisten pururata. Sen läheisyydessä sijaitsee upea mäntymetsä, joka tarjosi hienon taustan Nooran haastattelulle. Siellä kuvasimme myös Nooran sieni- ja marjaretkeä.

Lauantai iltapäivä

Seuraavaksi suuntasimme kohti Rautajärven koulua tekemään haastattelut Jennyn ja Mallan kanssa. Taustana oli koulun takana sijaitseva pienikokoinen soraharju. Lapset tekivät kävyistä vapaaehtoisen aiheen, eli uneton silmän. Voit käydä katsomassa tuon logon osoitteesta Uneton48.com. Lopuksi kuvasimme lapsien leikkimistä, sekä puun takaa kurkistelua. Se toi videolle kivasti lasten energiaa ja uskon katsojan hymyilevän sitä kohtaa katsoessaan!

Lasten kuvausten jälkeen jatkoimme matkaa Vilman isovanhemmille. Lähdimme Anssin ja Täplän (koira) kanssa tekemään haastattelua. Anssin pihasta lähtee upea metsäpolku. Kuvituskuvaa tuli kuin itsestään! Lopullinen kohde oli kuin kirsikka kakun päälle. Suo ja upea tausta saivat uskoni elokuvallisuuteen heräämään eloon! Anssin upea koira osasi poseerata kuin Hollywood tähti. Harmillisesti en voinut editoida kaikkia Anssin tarinoita videolle, sillä se kestäisi yli 30 minuuttia, tarinoita paljon kokeneelle miehelle kun on vuosien varrella kertynyt!

Lauantai ilta

Kotiin syömään ja nukkumaan. Osittain se meni näin mutta taisi olla sunnuntai jo pitkällä kun nukkumaan pääsin. Sitä ennen kuitenkin söimme Ravintola Elotähkän ateriat ja jatkoimme Vilman kanssa kuvaamaan kaksi viimeistä haastattelua. Ilta hämärtyi kovaa vauhtia ja kokeilimme, josko Sappeen laskettelukeskuksen huipulla olisi valoisampaa kuin puiden seassa. Sappeen huipulla otin avukseni valon, jotta Vilman kasvot näkyisivät videolla. Pimeys kuitenkin vei voiton.. joten kuvasimme studiolla omat haastatteluni. Kuvaukset lauantailta olivat purkissa.

Lauantai ilta/yö

Editoimaan. Siirsin tiedostot koneelle ja avasin jo tekemäni elokuvan aloituksen. Olin mielessäni suunitellut elokuvaa niin, että eri ikäryhmille saisimme kontrastia jokaisen haastattelun jälkeen.

Oli siis luontevaa, että minä aloitan puhumisen videolla, esiinnyinhän ensimmäisessä klipissäkin! Käytin studiolla kuvaamaani videota rytmittämään oman osuuteni. Rytmitys videolla on seuraavanlainen:

Dramaattinen osuus.

Leikkisä iloinen osuus.

Ylväs, voimakas ja dramaattinen osuus videon keskivaiheilla.

Rauhallinen osuus, jota seuraa videon päättävä herkkä ja dramaattinen osuus.

Ikävaiheittain rytmitys olikin seuraava:

Nuori aikuinen, lapset, eläkeläinen, aikuinen, nuori aikuinen.

Tällä tyylillä saimme kontrastia jokaisen osuuden välille ja mielestäni tämä toimii upeasti valmiissa kokonaisuudessa.

Editoin myöhään yöhön ja pääsin Jennyn ja Mallan haastattelun ohi. Lopetettuani, jo nukkumaan mennyt Vilma heräsi ja halusi nähdä mitä olin tehnyt. Ihailimme videota ja siinä hetkessä ensimmäisen kerran aloin uskomaan, että tämä elokuva voi olla paras tekemämme teos. Seuraavaksi olikin aika mennä nukkumaan ja aloittaa taas aamulla. Hyvää yötä!

Sunnuntai aamu

Aloitimme aamun noin yhdeksältä ja katsoimme heti valmiin editoidun osuuden. Totesimme heti, että minun ja Vilman haastattelut on kuvattava uudelleen ja niin teimme aamupalan jälkeen.

Videot kuvattuamme palasimme takaisin editoimaan. Aloitin vaihtamalla oman osuuteni juuri kuvaamaamme versioon ja jatkoin sen jälkeen Anssin haastatteluun.

Olin saanut Anssin haastattelun editoitua ja ajattelin näyttää sen Vilmalle kunnon äänentoistolla ja isolta näytöltä. Kytkin hdmi- kaapelin tietokoneeseeni ja jostain syystä tietokone jumittui ja kaikki aikaisemmin tekemäni työ oli pyyhkiytynyt pois. Tässä hyvä oppitunti säännöllisesti tallentamisen tärkeydestä.

Rento editointi muuttui kertaheitolla raivokkaaksi vauhdilla editoimiseen. Noin puoli tuntia myöhemmin  olin taas siinä pisteessä, johon olin päässyt ennen hdmi- tapausta. Näytin videon Vilmalle, tällä kertaa tietokoneen näytöltä, enkä ole tähän päiväänkään mennessä uskaltanut kytkeä hdmi- kaapelia uudelleen koneeseeni.

Anssin haastattelu on oma suosikkini elokuvallisesta näkökulmasta. Todella dramaattiset drone- videot Pihtilammelta avaavat suomalaisen metsämaiseman silmän kantamattomiin. Metsä näkyy koko näytön alueella! Anssin haastattelu päättyy upeisiin sanoihin, joita siivittää videon alussa nähty dramaattinen kävely kohti auringonlaskua. Upea kokonaisuus.

Sunnuntai päivä

Ruokaa koneeseen. Pitkä pätkä syömättä ja aivotoiminta alkaa olemaan mennyttä. Pakko siis saada sokerit ylös ja ajatukset toisaalle hetkeksi.

Lähdimme Vilman kanssa käymään K-market järvikansassa ja ostimme energiajuomat, sekä ruokaa. Nyt energiaa täynnä jatkoin editointia ja seuraavaksi vuorossa oli Nooran haastattelu. Kuvasimme materiaalia Nooran kiipeilystä isolla kivellä, nämä toivat haastatteluun upean lisän.

Aikaa palautukseen taisi olla kaksi tuntia, kun aloitin Vilman haastattelun editoimisen. Vilmaa haastattelimme lähirannassa, autiolla rantasaunalla, joka on saanut uuden elämän paikallisten uimapaikkana. Miljöö on upea, järven rannassa. Tämä antoi mahdollisuuden käyttää videota, jonka kuvasimme keväällä Vilman kanssa. Istumme siinä auringonlaskussa hienolla kalliolla järvimaiseman edessä. Tämä oli jälleen yksi esimerkki siitä, että en aina osaa sanoa mihin juuri tämä klippi päätyy. Nyt se sinetöi dokumenttielokuvan, Sydänmaan!

Palautukseen oli puolitoista tuntia. Äänikäsittely, sekä värimäärittely tekemättä, kiire siis tulee.

Aloitin äänien käsittelystä sillä, uskoin sen olevan tärkeämpi kuin juuri oikeat värit. Onhan audio puolet elokuvakokemuksesta. Jopa musta näyttö voi kertoa tarinan äänen avulla.

Palautus

Vaikka palautus onnistui ja aikaa ei juurikaan jäänyt, oli tämänkertainen Uneton48 kokemuksemme rennompi kuin aikaisempi.

Olemmeko kehittyneet, oliko aihe helpompi kuin edellinen vai mikä mahtoi olla syynä? Sitä en tiedä mutta elokuvasta tuli tekijöidensä mielestä todella hyvä!

Käy katsomassa elokuva YouTube kanavalta: Jesse Kallioinen

Elokuvan tiedot

Kuvaus ja editointi : Jesse Kallioinen

Kuvaus assistentti: Aada Kallioinen, Vilma Visala

Käsikirjoitus: Jesse Kallioinen, Vilma Visala, Noora Virtanen

Äänisuunittelu: Jesse Kallioinen

Catering: Kimmo Kallioinen, Ronja Kallioinen

Äänet: Epidemic Sound 

Kiitos haastatteluista: Anssi, Jenny ja Malla

Arkistomateriaalit: Nordic Artmedia Oy

This short film was made as part of Uneton48docs 2023 - short film competition.

                    

Avainsanat: Lyhytelokuva, kamerat, elokuva, uneton48, unetondocs, uneton48docs, canon eos rp, nordic artmedia oy, kaksi vuorokautta


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini